torstai 20. joulukuuta 2012

Pitkästä aikaa

Koulukiireet ja Joulu painaa pahasti päälle näin loppuvuodesta, eikä ole oikeen ollut  aikaa tällekkään harrastukselle. Koruja on jonkinverran tullut tehtyä, mutta en ole tänne niistä mitään ehtinyt laittaa. Nyt kun koulu on tältä vuodelta paketissa, ehtii tännekkin pienen päivityksen väkästellä. Enemmäkseen on tullut tehtyä vain samanlaisia koruja mitä aikaisemminkin, kavereille tilauksesta. :) Joitakin uusiakin on tullut tehtyä, ja hyviä uusia idoitakin on tullut muilta.

 Muutamia kuviakin voin tänne pistää, mutta vasta joulun jälkeen pystyy paljastamaan tekeleitä enemmän, ettei mene joululahjayllätykset piloille. ;) Ja muutamista en edes ehtinyt ottaa kuvia, kun piti toimittaa eteenpäin... :( Mutta tässä nyt vähän joitain kuvia joistakin aikaansaannoksista.

Bling bling muffinssi
Tällaisia kimalle muffinsseja tuli tehtyä useampiakin, mutta vaan yhdestä ehdin nappasemaan kuvan. Ja kyseessähän on siis riipus, noin 5cm korkea. Tarkoitus on tehdä vielä pienemmässä mittakaavassa korviksia.

Ja sitten vähän muutama kuva tekovaiheesta... Englannin lakuja työn alla ja pipariukkoja koitin tehdä ensimmäistä kertaa. Melko hyvin onnistu. Täytyy tehdä tyttöpipareita ensikerralla. :)

Uuniin menossa
Seuraava päivitys meneekin sitten varmaan joulun jälkeen. Hyvää joulua siis kaikille! :) Ja ehkäpä myös uutta vuotta 2013, jos välipäivinä ei ehdi kirjoitella. Tai voihan tämä jäädä viimeiseksi kirjoitukseksikin, koska huomenna tulee maailmanloppu. Hehee... :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit on aina kivoja, joten jätähän viesti! :)